Taikapuun tarina
Pieni kalustekorjaamo Taikapuu on syntynyt luomisen ja käsillätekemisen ilosta sekä välttämättömyydestä toimia kestävämmän elämäntavan puolesta.
Taikapuu on kehittynyt tekemisen, oppimisen ja erehdyksen kautta. Se on pikkiriikkinen oodi leikille, käsityölle, rohkeudelle, lempeydelle ja kestävyydelle, ja vastalause kertakäyttökulttuurille, ankealle haalimiselle ja kireälle yhdenmukaisuudelle.
Nimensä Taikapuu on saanut puun ihmeellisyydestä: puut suojaavat, yhteyttävät ja tarjoavat koteja lukemattomille elämän muodoille. Ilman puita me ihmisetkään emme selviäisi. Puu on kaunista ja käytännössä loputtomasti työstettävissä. Haluan omalta osaltani vaikuttaa siihen, että puiset esineet jatkavat kiertoaan.
Koulutukseltani olen oikeustieteen maisteri ja varatuomari. Vuonna 2017, kun tein töitä Helsingissä ihmisoikeusjuridiikan parissa, sairastuin vakavasti. Menetin kaiken, jota olin pitänyt arvokkaana- josta yhteiskunta kertoi, että se on arvokasta. Pohjalla käyminen ja eksistentiaalinen kriisi pakottivat selvittämään, kuka olen ja millaisia ovat arvoni. Totesin, että kuluttaminen, kilpailu ja suurempaan pyrkiminen eivät olleetkaan sisäsyntyisiä. Ihmisen lisäksi niistä kärsii koko maapallo.
Pitkän sairastamisen aikana ryhdyin itsekseni korjailemaan asioita, joita löysin roskalavoilta tai autotalleista. Aloin maalata isoja ja värikkäitä seiniä. Huomasin, että käsillätekeminen on terapeuttista, suorastaan parantavaa, vaikka minulla ei ollut siitä juuri mitään kokemusta. Vuosien saatossa kokeilin loputtomasti erilaisia tekniikoita ja aineita ja luin läpi todennäköisesti kaikki kirjaston korjaus- ja entisöintikirjat. Aloin julkaista tekeleitäni sosiaaliseen mediaan, ja sain koskettavaa palautetta. Se rohkaisi jatkamaan. Aloin tehdä tilaustöitä myös kevytyrittäjänä.
Pikkuhiljaa iti ajatus: voisiko tämä olla uusi ammattini? Vuonna 2023 suoritin työkokeilun kierrätyskeskuksessa, ja vuonna 2024 entisöintiverstaalla. Nämä kokeilut vahvistivat, että osaan asioita, että sieluni lepää kun teen käsillä töitä ja että joku saattaa olla valmis maksamaan tekemisestäni. Nyt on tullut aika perustaa Pieni kalustekorjaamo Taikapuu, ja katsoa mihin tämä tie johtaa. Kiitos, että olet kulkenut rinnallani tämän tekstin verran.
Heli ja Markku